Nonni. Hei blogimaailma. Pirunmoisen vaikea homma aloittaa blogi, jos ei tajua näistä alustoista hölkäsen pöläystä. Minä en puhu tietokonetta, vaikka tarve kirjoittaa onkin. Eli siis ainakin luulen aloittaneeni blogin. Toisaalta, tämä voi olla myös joku Wordin uusi versio, jonne intopiukkana kirjoittelen.

Eilen oli pienemmän neidin synttärit sukulaisille. Oikea päivä on myöhemmin, mutta juhlimme jo eilen. Minulla on aina jäätävät visiot tarjoiluista ja kakuista. Sitten kun on aika toteuttaa ne visiot viimeisen päälle, mietin, miksi hemmetissä kuvittelen pitäväni leipomisesta. Tällä kertaa kaiken piti olla pinkkiä ja prinsessaa. Ihanaa ja söpöä. Ja olihan ne lopulta, mutta meikäläisen sisäinen maisema oli vähemmän söpö. Vähän taisin olla lomafiiliksissä, kun poltin osan marengeista (älä unohda peltiä kuuman lieden päälle), pudotin puolet kakkutikkareista lattialle (älä tökkää tarjotinta jääkaapin reunaan), laitoin kakun päälle kuorrutteen kolme kertaa (älä lue ohjetta väärin ja tuplaa nesteen määrää), minkä vuoksi myös siivosin jääkaapin kuorrutteesta pariin kertaan. Tai mun mies siivosi. Ihana pitkämielinen mieheni, joka kuunteli mun sadattelun kuin viilipytty ja tuli auttamaan paniikkia keräävää vaimoa. Lopuksi kun sain lukutaitoni takaisin ja osasin lukea ohjeen oikein, sain kuin sainkin kakun pöytään, mutta unohdin sitten muffinit jääkaappiin juhlan ajaksi. Että putkeen meni.

Onneksi synttärisankari tykkäsi kesteistä ja tarjottavista, vaikka äiti meinasikin hermonsa menettää hetkellisesti. Pääsi siinä kakkukriisissä v-sanakin suusta liian äänekkäästi, jolloin isompi neiti juoksi ympäri taloa kiljuen: "ÄITI KIROILI!!!" Anteeksipyynnön jälkeen sain vakavan varoituksen olla toistamatta lipsausta, koska kuulemma joka kerta vastaisuudessa hän aikoo kiljua yhtä lujaa kuullessaan sadattelua. Ruotuun laitettu hän on. 

Siis oikeasti pidän leipomisesta. Jotenkin vain sitä tulee suhteutettua se käytettävä aika ja tekemisen määrä jotenkin väärin, ja sitten tulee kiire ja sitten tulee sähellettyä ja sitten onkin jo ihan pinna kireällä jajaja... Ehkä joku kaunis päivä opin suhtautumaan aikaan realistisemmin. Sitä odotellessa.

 

IMG_20170729_150558%255B1%255D.jpg
 
Tänään oli sitten vuorossa tyttöjen kaverin synttärit, jonne molemmat oli kutsuttu. Kaksi intopiukeaa Elsaa sinne kipitti kolmeksi tunniksi, ja minä kipitin takaisin hiljaiseen kotiin ajatuksena ommella. En ommellut. Rötkötin sohvalla ja nautin yksinolosta (mieskin töissä). Tajusin, että nykyään sitä tulee oltua kotona yksin todella harvoin. Ja joskus harvoin, kun sitä saa olla, niin sitten siitä kyllä nauttii ihan hirveästi. Ei huvita vastata puhelimeen eikä viesteihin. Mörököllitoimintaa viimosen päälle. I-HA-NAA.